keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Vessaa ja influenssaa

Sisäkatontekijä oli kipeänä ja pääsee vasta tänään auttelemaan. Tänään - tai oikeastaan jo eilen meidän lapsiin iski kova kuume ja yskä, influenssaa veikkaisin :(


Mies sai kuitenkin viikonloppuna vessaa jo hieman valmiiksi; laatoitukset ja takaseinän paneelin. Takaseinälle halusin sormipanelia, olen siitä aina pitänyt ja sitä olisi tullut entiseen rintamamiestaloonkin jonnekin, mutta halusin sen nyt uuteen taloon muistutukseksi rintsikkakaudesta. Mitä 50-luvun tyyliä se edustaakaan. Mies ei siitä aluksi innostunut ja antoikin luvan laittaa sitä vain vessaan. Lopputulos on kuitenkin kiva - miehenkin mielestä.

Lisäksi saatiin aikaiseksi tilata pesuallas - pyöreä muuttui matkalla (kuvastoa selatessa)  neliskanttiseksi....westerbergs
Että niin tarkkaan meillä nää sisustuksen kulmakivet pysyy hanskassa... No joo, joku johtoajatus on, mut muutoin tehdään paljolti sen mukaan mitä rautakaupan varastosta löytyy. Esim. ensin ajattelin että näkyviin jäävät puuosat käsitellään supin vahalla, sävy antiikkitammi. No, se onkin tilaustavaraa, just sitä sävyä ei ollut hyllyssä, niin vaihdettiin sitten tikkurilan paneli-ässään, sävy mustamarja. Hyvä tuli! Kertaalleen vedettynä puunsyyt jäi kauniisti näkyviin. 
Vessaan ei tule kaapistoja ollenkaan, vain tasot. Kolmella seinällä on valkoinen laatta, takaseinässä tuo sormipaneli.

Kuvat taas kännykällä iltahämärässä työvalon loisteessa sori. Kunhan taas saisi kamerasta kuvia siirrettyä tänne koneelle....(mä en osaa ja mies ei ehdi, täytyis opetella ton kameran salat)




tiistai 14. helmikuuta 2012

Lupa laatoittaa!

Vastaava kävi mittaamassa lattian kosteuksia, ja paikoin lukemat alkoivat jo seiskalla! Alaosassa taloa oli vielä kosteampaa, mutta wc:n ja keittiön kohdilta kuivunut hyvin. Kanavapuhallin ja ulkoilman pakkaset varmaan auttaneet asiaa. Siispä vessan lattian saisi laatoittaa. Muutoin odotamme vielä katon kittaajaa, jotta sen saisi maalattua, sitten seinät maaliin ja sit lattiat.... Jee, tää alkaa edistyä! Nyt pitää pikapuoliin mennä hakemaan Rautiasta niitä maalilappusia että pääsis paikanpäälle tarkastelemaan niitä sävyjä.

maanantai 13. helmikuuta 2012

Kun työt haittaa harrastusta

Itse en ole viikkoon ehtinyt raksalla piipahtaakaan, mies siellä välillä käy lämpötilaa yms tarkkailemassa - muuta ei siellä ole tapahtunutkaan. Viikkoon mahtui niin Tampereen kuin Helsingin reissut ja miehellä töissä kiireitä. Minun työni kun on noiden kahden tenavan kaitseminen vielä toistaiseksi.

Raksalla seuraava työvaihe on kattojen kittaus, hionta ja maalaus, mutta apumies joka niissä tulee auttamaan, ei ole vielä ehtinyt paikalle. Ehkä tällä viikolla. Kattoonkin pitäisi miettiä tuleeko Tikkurilan Tunto Hienoa vaiko Teknoksen Kolibria. Lisämausteeksi olisi tulossa sitten vielä feikkikattohirret, oikeasta puusta kylläkin.

Ja muuta maalipohdintaa: olohuoneeseen tulee vain projektori, tällä tietoa ei ollenkaan erillistä tv:tä. Projektori seinä pitäisi maalata sopivalla sävyllä, Tikkurilan maalilinja suosittaa seuraavia sävyjä


Ne näyttäisivät pikkuisen kylmiltä... Olisi kiva jos seinä sointuisi muuhunkin sisutukseen. Toisaalta, edellinen projketoriseinä oli maalattu röpelöisellä Kolibrilla ja värisävykin oli sellainen ruskeanlila ja siinäkin kuva oli ihan hyvä, että eiköhän tuota harmaan sävyä voisi "tuunatakin".

Tuon  nimi on Laasti, jos se sopisi tiiliseinän laastin sävyyn...

ja silmälle värikartassa miellyttää rusehtavammat sävyt.

Alan kallistua kohta koemaalausten kannalle.

*muoks* jatketaanpa vähän. Käytiin vakoilemassa tuttavien raksalla seinien sävyä. Kuulemma aika monessa talossa on mulperia seinissä
mulperi

yksi vaihtoehto projektoriseinälle

piazzaa seiniin?
Voihan voihan....suti sanon minä.


keskiviikko 1. helmikuuta 2012