torstai 29. maaliskuuta 2012

Floorplanner testailua

Voi, tää floorplannerhan  on mielenkiintoinen ohjelma!
Pikatekaistu pohjapiirroksemme  siis:

En ihan kaikkia hienouksia ehtinyt tässä hetkessä opiskella, mutta nuo punaisella kirjoitetut huoneet ovat vanhaa elintasosiipeä. Keittiönkaapistojen kohdalta lähti vanhassa rintamamiestalossa portaat yläkertaan. Vanha rintamamiestalo oli 8mx7m, tämä uusi on hieman pidennetty ja levennetty, 9,6x11,4 (ulkomitat).  Pohjapiirros oli aikoinaan mielessä, tarvitaan k+oh, 3 mh... ja sattumalta sellainen siis löytyi melkein suorilta täältä Kattava Kotitalosta

Keittiötä taas pikkuhiljaa

näiden kaappien lisäksi tulossa 160cm saareke jossa laatikoita

Astianpesukone vas reunassa korotettuna, siinä ainut kahva vasta kiinni

Tässä näkyy työtason pintaa. Metallireunassa vielä suojateippi!
Olivat miehet jo vähän siivoilleetkin. Tarkoitus nyt viikonlopun aikana saada lastenhuoneet siihen kuntoon että niitä voisi jo siivota ja kantaa tavaroita sinne.

Ikeassahan ei ole varsinaista korotettua astianpesukonekaappia, eikä suunnitteluohjelma pysty sitä tekemään, mutta heiltä saa paikanpäällä ohjeen kuinka sen kokoaa. Jääkaapinyläkaappi alatasoksi, tukihylly (meillä ylijäänyt työtasonpätkä) ja sivuille peitelevyt.

Tila oli rajallista, ja tuossa yläkuvassa on sidebysidelle tila. Sillä seinällä kymmenenkin senttiä lisää olisi tehnyt ihmeitä, mutta tuon seinän koot määrittivät vanhan talon mitat. Toisen seinän takana nimittäin on pesuhuone ja sidebysiden takana eteinen ja sisääntulo. Alun perin luovuin täysleveistä jääkaapista ja pakastimesta, päädyimme Samsungin sidebysideen jossa on isoin pakastin. Tarvittaessa hankitaan sitten joku pieni arkkupakastin. Uudessa kaapissa on ainakin puolet enemmän pakastustilaa, joten onhan sekin jo jotain.

Astianpesukone on korotettu, siitä lähtökohdasta on luopunut. Pesualtaana on yksi iso allas, kahta en tarvitse. Vanhassakin keittiössä oli vain yksi iso. Jätteiden lajitteluun on varattuna 40cm ja 60cm laatikosto, luulisi riittävän. Ja kuivauskaappia ei tule ollenkaan, en sellaista käytä nytkään.

Mikro taas tulee työtasolle, sitä en halunnut korotettuna jotta lapsetkin voisivat isompina sitä itse käyttää - koulun jälkeen kuuma kaakao tai keittolautanen korkealta otettuna... ei, työtasolla sen olla pitää. Ja kalusteisiin sijoitettavat mikrot ne vasta maksavatkin.

No, aika näyttää miten sitä on toimintojen suunnittelussa onnistunut. Kunhan pian pääsisi kokkailemaan!

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Keittiön asennus alkoi

Illalla miehet aloittivat palapelin kokoamisen. Aikas tummalta näyttää....mutta niinhän oli tarkoituskin. Ovi on siis Nexus ruskeanmusta. Taso tulee olemaan betoni-niminen, ei nyt ihan sen näköistö ja välitilalaatta vaaleaa/valkoista.


                             Tuossa vielä tuo vinyylikorkin kuosi paremmin, Wicanders provence oak.

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Tunti vähemmän, silti enemmän

Aikaisin kun aloittaa niin paljon saa. Vaikka kelloja siirrettiin tunnilla eteenpäin ja formulatkin aiheuttivat pakollisen tauon työntekoon, miehet olivat silti ahkeria. Vinyylikorkki oli laitettuna olohuoneeseen ja puoleen keittiötä.             Ja oli kuulemma helppo laittaa.                                                                                                         

Sehän taas tarkoittaa että keittiökalusteiden asennuksen saa aloittaa!! Tästä tulee vielä valmista :)

Nyt pitää muistaa vaan käydä tilaamassa se haluamani sidebyside, sen toimitusaika kun on vaihdellut 2-4 viikkoon.

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Kattoparrut ja vaatekaappi

Työt taas haittaavat harrastuksia, ja rakennukselle mies ehti vain sunnuntaina. Koristeparrut - kylläkin ihan ehtaa puuta saatiin kattoon ja miehen veli ehti koota vaatekaapit makuuhuoneeseen.
kuvassa keittiönkulmaa, valkoinen seinämaali on Paperi ja harmaampi Hohkakivi, parrut Mustamarjaa

ikean paxit, kuvassa näkyy puolet kaappiseinästä

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Lastenhuoneet listoja vaille

Perjantaina pyyhälsimme Ikeaan hakemaan vaatekaappeja. Suunnitelmat muuttuivat taas, emme ostaneetkaan lahjakortillamme ruokapöytää (saimme tuttavalta lainaksi pöydän, hän muutti väliaikaisesti pienempään asuntoon ja tarvitsi paikan isolle pöydälleen) vaan haimme makuuhuoneen seinälle kaapit.

Ikeaa olen kovasti aina kehunut, mutta kaappien suunnittelu ja valinta oli vaikeaa, liukuovia on poistumassa valikoimista - just ne mitä haluttiin tietysti - ja kaappien hakeminenkin itsepalveluvarastosta oli jotenkin hankalampaa kuin sen kokoinaisen keittiön. Kaappien kokoamisesta miehellä onkin jo kokemusta, joten eiköhän se suju.

Lastenhuoneisiin sai jo laittaa lattiat, joten yritimme valita laminaatin  mahdollisimman lähelle valitsemamme vinyylikorkin väriä.

Ylin laminaatti (joku tammi), alla vinyylikorkki provence oak, lisäksi suunnittelemamme jalkalista koko huusholliin.

Vessa sai malja-altaansa ja hanan. Näissä tuli kokeiltua rakennuspuolen nettikauppoja, westerbergs meinaan toimitti niin monta päivää - tulee huomenna ja ensi viikolla ja silloin ja tällöin - sitä neliömäistä allastansa ja lopulta toimitus siirtyi pitkälle toukokuuhun. Meille "hetikaikkitänne" & "ostetaan mitä varastosta löytyy" se ei passannut.


Maalaushommiakin on tehty - pääsin itsekin yhden seinän sutimaan sillä aikaa kun taapero nukkui pihalla. Seinillä paperia (F497) ja hohkakiveä (H487). Paperi on raikas, kylmä ja valkoinen, ei taita mihinkään. Hohkakivi on beigenharmaa, vaihtaa väriä valosta riippuen.

vasen J499 oikeaF497

H487

se ainut tapetti mh seinässä


Ensi viikonloppuna sitten saa varmaan laittaa jo vinyylit muualle kämppään. Ja siitä alkaakin se viimeinen näperrys, listat, palkit, keittiön asennus......siivous.....

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Kuva katosta

Kävin aamulla nappaamassa aamuauringossa kuvan, mutta siitäkään ei vielä täysin näe millainen se katto luonnossa on. Ei se ole tuommoinen läikikäs vaan "rosoisempi".


Tuo näkyvä palkki käsitellään tummaksi ja ne kattoon tulevat puupalkit myös.

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Vauhdilla valmista 2

Katot maalattu! Ja niistä tuli upeat! Just sellaiset kun halusinkin. Ikävä kyllä kameralla emme ole saaneet siitä sellaista kuvaa mitä se luonnossa on. Tuossa voimakkaasti korostettuna yksi kuva:
väri on siis valkoinen, mutta jotta pinta erottuu, tuo korostus



Makuuhuoneissa katto ei niinkään erotu, mutta eteisestä/keittiöstä katsottuna olohuoneen ikkunoista tulee valoa vinoon sisäkattoon niin on se hienon näköinen.

Pojankin huoneen seinät saaneet maalin pintaan.



Projektoriseinän maalia pohdittiin kauan, onko kuinka hallitseva harmaa ja minkä sävyinen... Erottaakohan tuota vaaleasta oikein mikään. Ei ole sanottua että emme hakisi jotain muuta vähän tummempaa  sävyä vielä. Ensi viikonlopulle jää vielä vähän maalattavaa ja se yhden (!) seinän tapetointi.
Tämä kuva huonolaatuinen, mutta kuka erottaa missä on harmaa seinä?
Jos tästä rojektista jää pennejä yli, ostan uuden kameran *kele*

Budjetista puheen olleen, summailimme tuossa ja lattiamateriaalin suhteen kallistumme varmaankin vinyylikorkkiin. Vinyyliä meillä on eteisessä,ja olemme kovasti tykänneet.  Korkkilisänä on nyt uusin versio. Makuuhuoneisiin tulee laminaatti, mutta k+oh vinyylikorkilla.
wicanders provence oak

Muutoin budjetti ei suurempia liikkumavaroja anna. Kodistamme tulee Ikea-koti, sen ihan ylpeänä voin sanoa :)  Kauppalistaa tänään sinne väsäsin. Keittiö laitetaan ensin kuntoon, sitten lastenhuoneet, olohuone ja meidän makuuhuone. Uutta sohvaa ja vaatekaappia joutuu hetken odottelemaan, mutta eiköhän ne vaatteet laatikoissa hetken mene. Ja onhan meillä se vanha Ikean pax, 150cm leveä, jonne ennenkin vaatteet on mahtunut...Uuteen tulossa 350cm kaapitilaa lisää....sitten joskus.

torstai 1. maaliskuuta 2012

Vauhdilla valmista

Jonkinlaisesta rakentamisväsymyksestä voisi minun kohdalla puhua, jotenkin tuntunut kaukaiselta koko rakentaminen ja sen valmistuminen. Osansa lasten sairastamisella ja sen jälkeen oma selkä napsahti vinkuraan (sama tapahtui päivälleen viisi vuotta sitten, hiihtoloma-aika silloinkin). Mies onneksi ollut innokas, ensin kattoapulaisen kanssa kittasivat ja hioivat katon, sitten pohjamaalasi vielä suurimman osan jo.

Eilen sitten selvisi että keittiön kaapit täytyy siirtää nykyisestä varastostaan pikimmiten pois. Noh, ei kai niitä enää kannata muualle viedä kuin rakennukselle, joten sinne on tehtävä tilaa. Tehdään siis yksi huone valmiiksi! Kattoon mies haki aamulla Tikkurilan tunto hienoa, sävy oli hieman lämpimään valkoiseen sävytetty. Se ei ehkä ole kovin hyvä, otetaan muualle kylmempi sävy. Muutoin tapettiharjalla sivelty pinta varmaan on ihan hieno. Kattoon kun en puupanelia halunnut, enkä tykkää noista muovilevyistäkään oli maalaus ainoa vaihtoehto. Katon maalaus taas on sen verran hankalaa, että ajattelin tuollaisen tunto hienon antavan anteeksi jos jälki ei ole aivan täydellistä.

Seiniin ostettiin yleisväriksi puolihimmeää maalia, sävy Paperi

Nyt ensin valmistuu tytön huone, sinne tehosteseinäksi sävy Runo.


Illalla toivottavasti saadaan kuvia. Muoks:


Ja jonkinlainen innostuskin tässä nosti päätään, kevät tulee ja muuttokin joskus!Sainpa järjestettyä täällä väliaikaisasunnolla jo osan tavaroistakin. Niitä mitä ei enää tarvita, laitoin matkalaukkuun. Toinen jalka jo oven raossa ;)

Pojan huoneen tehosteseinälle tulossa Tiffany sävy.


Eteisen, keittiön ja olohuoneen yhdistävän seinän väriksi vielä kaksi vaihtoehtoa 
hohkakivi
shaali

Ja näiden pariksi vastaseinälle siis Paperi.
Ja siihen sotketaan (ehkä) se projektoriseinämaali, tai sitten noiden väri sais riittää siihenkin seinään....